Sade- ja sulamisvedet hulevesiviemäriin

Hulevedet ovat sade- ja sulamisvesiä, joita kerääntyy maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta. Hulevesien ja kiinteistöjen perustusten kuivatusvesiä ei saa johtaa jätevesiviemäriin, koska ne eivät tarvitse erityistä puhdistusta.

Hulevesien suuri osuus jätevedessä heikentää jätevedenpuhdistamon puhdistustehoa, koska vettä puhdistavat pieneliöt eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla liian laimeissa tai kylmissä vesissä. Suuri vesimäärä lisää myös puhdistamon ja jätevesipumppaamoiden käyttökustannuksia, kuten sähkönkulutusta. Kouvolassa hulevesien osuus puhdistettavasta jätevedestä on noin 60 prosenttia.

Lue aiheesta lisää hulevesiesitteestämme.

Nainen lepäilee terassilla ison aurinkovarjon alla suojassa vesisateelta.

Hulevesiviemäriin liittyminen

Vesihuoltolain mukaan kiinteistöjen pitää liittyä hulevesiviemäriin, jos kiinteistö sijaitsee kunnan päättämällä hulevesiviemäröinnin alueella. Hulevesiviemäriin liittyminen alkaa liitoslausuntohakemuksen täyttämisellä. Sen perusteella määrittelemme kiinteistölle liitoskohdan hulevesiviemäriin.

Hulevesiviemäriin liittymisestä voi hakea vapautusta Kouvolan kaupungilta, jos

  1. liittäminen hulevesiviemäriin muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön hulevesien hallinnasta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuneet kustannukset, vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäröinnin vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy;
  2. vapauttaminen ei vaaranna huleveden viemäröinnin taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäröinnin alueella; ja
  3. liittämisestä vapautettavan kiinteistön hulevesi voidaan poistaa muutoin asianmukaisesti.

Kiinteistön sisäisestä hulevesien hallinnassa neuvoo Kouvolan kaupungin rakennusvalvonta.

Huleveden liittymismaksu

Kouvolan Vedellä on vuodesta 2016 alkaen ollut käytössä huleveden liittymismaksun. Liittymismaksu koskee niitä kiinteistöjä, jotka liittyvät maksun käyttöönoton jälkeen yleiseen hulevesiviemäriin. Olemassa olevista liittymistä huleveden liittymismaksua ei peritä.

Liittymismaksu antaa kiinteistölle oikeuden johtaa hulevesiä hulevesiviemäriin, mutta se ei kata hulevesiliittymän rakennuskustannuksia. Kouvolan Vesi rakentaa huleveden tonttijohtoennakon katualueelta tontin rajalle voimassa olevan palveluhinnaston mukaan. Tonttijohtoennakon rakentaminen tilataan työtilauslomakkeella.

Korotettu jätevesimaksu

Perimme korotettua jätevesimaksua niiltä kiinteistöiltä, joiden Kouvolan Vesi toteaa tutkimusten perusteella johtavan hule- ja kuivatusvetensä jätevesiviemäriin. Suoritettavista tutkimuksista ja niiden tuloksista informoidaan kiinteistökohtaisesti ja kiinteistöille annetaan mahdollisuus korjata havaitut virheet määräajan sisällä.

Korotettu jätevesimaksu peritään korotettuna jäteveden perusmaksuna ja käyttömaksuna. Korotettu jätevesimaksu on +50 % jäteveden käyttö- ja perusmaksuihin. Korotus on kuitenkin aina vähintään 500 €/vuosi (sis. alv 24 %) kiinteistöä kohden.

Mikäli kiinteistö kuivattaa suuria piha- tai kattoalueita (pinta-ala 500 m2 tai yli), voidaan kiinteistöltä periä poikkeustapauksen korotettua jätevesimaksua. Poikkeustapauksen korotettu jätevesimaksu lasketaan seuraavalla kaavalla: Jätevesimaksu [€/m3] x tontin pinta-ala [m2] x vuoden sadanta [0,687 m].

Maksu poistuu heti, kun kiinteistön omistaja on tehnyt tarvittavat muutostyöt tontilla ja hule- tai kuivatusvesiä ei todistetusti enää johdeta jätevesiviemäriin.

Kouvolan Veden hulevesiviemärikartat:

Elimäki
Jaala
Koria
Kouvola
Kuusankoski
Valkeala

Lisätietoja:

Vesihuoltoinsinööri Jarno Hujanen
p. 040 0576 448
jarno.hujanen[a]kouvolanvesi.fi

Näin liityt verkostoomme

Liitoslausuntohakemuksen ja ohjeita liittymis- ja käyttösopimuksen tekemiseen täältä.

Lue lisää
Rakennuttaja tekee rakennuksen pohjapiirrokseen lyijykynällä merkintöjä.

Tutustu myös

Vesikuplia vedessä.

Yhteystiedot

Voit asioida kanssamme niin sähköisesti, puhelimitse kuin asiakaspalvelupisteessämmekin.

Lue lisää

Tyttö tekee pihalla isoa saippuakuplaa.

Laskutus ja hinnoittelu

Veden edullinen hinta koostuu puhtaan veden ja jäteveden käyttömaksusta.

Lue lisää