9.9.2020

Kouvolan jätevesissä havaittu koronavirusta

vedetty vessanpönttö

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tiedotti löytäneensä jätevesiseurannassa elokuun lopussa koronavirusta myös Kouvolan jätevesistä, vaikka alueella ei todettu koronatartuntoja henkilötestauksessa näytteenottoa edeltäneellä viiden viikon ajanjaksolla.

– Se, että virusta esiintyy jätevedessä, mutta todettuja tartuntoja ei ole, on varoitusmerkki. Alueella voi olla tunnistamattomia tartunnan saaneita ja virusta voi kiertää alueen väestössä. Tällöin voi olla tarpeen, että viranomaiset tehostavat epidemian torjuntatoimia, kuten kannustavat asukkaita hakeutumaan koronatesteihin heti jos vähäisiäkin oireita ilmenee”, sanoo THL:n erikoistutkija Tarja Pitkänen.

THL tiivistää syyskuun aikana näytteenottoa kuukausiseurantaan osallistuvien jätevedenpuhdistamoiden jätevedestä. Näin pyritään havaitsemaan entistä tehokkaammin tartuntojen leviämistä alueilla, joilla niitä ei ole yksilötestauksella välttämättä todettu.

Elokuun 23.–24. ja 30.–31.8. toteutetuissa seurannoissa koronavirusta löytyi jätevedenpuhdistamoilta Jyväskylässä, Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa ja Kouvolassa.  Viimeisimmässä laajassa jätevesinäytteiden keruussa 23.–24.8. koronavirusta todettiin kaikkiaan kahdeksan eri sairaanhoitopiirin alueella. Tällöin näytteitä kerättiin viiden viikkoseurantakohteen lisäksi 23 muulta jätevedenpuhdistamolta.

Näin THL seuraa koronaviruksen esiintyvyyttä jätevesissä

THL:n tiedote 8.9.: Koronaviruksen esiintyminen jätevedessä voi olla varoitus tartuntojen lisääntymisestä – jätevesilöydösten määrä kasvoi elokuussa