10.9.2020
Kouvolan kaupunki ja Kouvolan Vesi selvittivät koronaviruksen esiintymistä Mäkikylän jätevedenpuhdistamolla

Elokuussa todettu koronaviruksen esiintyminen Kouvolan jätevesissä on mielenkiintoinen ilmiö, sillä edellinen positiivinen koronatestin tulos Kouvolassa on todettu kesäkuun puolessa välissä. Vuonna 2020 Kouvolassa on todettu testauksella yhteensä 24 koronavirustartuntaa. THL aloitti koronaviruksen näytteenoton huhtikuun puolivälissä.
– Olemme selvittäneet Kouvolan Veden kanssa selitystä sille, miksi Kouvolan jätevedessä nyt näkyy koronavirusta, vaikka todennettuja tartuntoja ei testeissä meillä ole ollut pitkään aikaan, kertoo kaupungin turvallisuuspäällikkö Johanna Franzén.
Selvityksessä ei ole löydetty yhtä vastausta asiaan, vaan koronaviruksen ilmestyminen Kouvolan jätevesiin on todennäköisesti monen tekijän summa.
Mäkikylän jätevedenpuhdistamolle menevät lähes kaikki Kouvolan alueen ja Kausalan jätevedet, joten alue jota näytteenotto koskee on hyvin laaja. On mahdollista, että Kouvolan alueella tai Kausalassa asuu henkilöitä, jotka sairastavat koronaa tietämättään oireettomana tai lieväoireisena.
Ihmisten liikkuvuus viime kevääseen verrattuna on myös hyvin erilainen. Kouvolassa järjestetään useita tapahtumia, joissa käy paljon ulkopaikkakuntalaisia. Alueella käy myös runsaasti mökkiläisiä ja muita vierailijoita. On mahdollista, että Kouvolassa käyneet vierailijat testataan positiivisiksi koronaan omalla asuinpaikkakunnallaan.
– En usko, että Kouvolassa on olisi joku isompi ilmiö siitä, että alueen asukkaat sairastavat ”salassa” koronavirusta käymättä testeissä. Kymenlaaksossa on maaliskuusta alkaen tehty yli 13 000 koronatestiä ja pelkästään syyskuun ensimmäisellä viikolla niitä tehtiin noin 1500. Kyllä ihmiset testeissä täälläkin käyvät, kertoo Johanna Franzén.
– Muistutan kaikkia kuitenkin nyt varmuuden vuoksi siitä, että testeissä käyminen on erittäin tärkeää, jos oireet viittaavat koronavirukseen. Tarvitsemme luotettavia testituloksia, jotta voimme seurata koronavirustilannetta alueella ja tarvittaessa pysäyttää nopeasti leviävän epidemian, Franzén korostaa.
Kouvolan kaupunki seuraa tilannetta yhteistyössä Kouvolan Veden kanssa.
Ajankohtaista
Hankinnat ja kilpailutukset 2023
Uutisoimme kilpailutukset ja hankinnat joiden arvo on yli 100 000 euroa.