Vesijohto- ja viemäriverkostot

Vesijohtoverkosto tuo käyttöveden jokaiseen kotiin ja yritykseen. Kouvolan Veden toiminta-alueella runkovesijohtoverkostoa on lähes 800 kilometriä. Käytössä on hyvin eri-ikäisiä ja eri tekniikoilla toteutettuja putkistoja.

Vesijohtoverkostomme on jaettu niin sanottuihin painepiireihin. Jakelualueella on seitsemän vesitornia ja yksi alavesisäiliö. Vesitorneja tarvitaan veden varastointiin ja verkostopaineen tasaamiseen.

Kouvolan viemäriverkosto koostuu erillisviemäreistä. Kaikki uudet ja uudistettavat viemärit toteutetaan erillisviemäreinä. Silloin jätevedenpuhdistamoille ohjataan vain todelliset jätevedet ja sade- ja sulamisvedet, eli hulevedet, päätyvät hallitusti takaisin luonnon kiertokulkuun.

Viemäreissä vesi kulkee pääosin painovoiman avulla, mutta maaston korkeuserojen takia tarvitaan pumppaamoja, joita Kouvolan Veden toiminta-alueella on kaikkiaan 188 kappaletta.

Kouvolan Veden vesihuollon toiminta-alueet ovat nähtävissä Kouvolan kaupungin karttapalvelussa kohdassa Aluejaot / Vesilaitosten- ja osuuskuntien toiminta-alueet.

Kouvolan Veden vesitorni. Kuva: Marja Seppälä
Kuva: Marja Seppälä

Huolehdimme yhteisestä omaisuudesta

Viemäriverkoston kuntoa tarkkaillaan muun muassa putkien sisäpuolisella kuvauksella ja muilla valvontatoimenpiteillä.

Olemme viime vuosina lisänneet saneerausinvestointejamme. Tavoitteenamme on uudistaa vesi- ja viemäriverkostoa noin yksi prosentti joka vuosi, eli yhteensä noin 15 kilometriä. Noin puolet verkostoinvestoinneista on uuden verkoston rakentamista ja puolet vanhan saneerausta.

Verkostoja uusitaan suunnitelmallisesti saneerausohjelman mukaan. Näin rakentamisesta saadaan paras hyöty tasapuolisesti kaikille asiakkaillemme. Verkostoja uudistetaan myös kaupungin katusaneerausten yhteydessä. Aina vesijohtoja ja viemäreitä ei tarvitse kaivaa esiin, vaan putket voidaan uusia myös sujuttamalla uusi putki vanhan sisään.

Suunniteltujen saneerausten lisäksi verkostoa uudistetaan, kun kunnossapidon yhteydessä ilmenneitä tai asiakkaiden ilmoittamia vuotoja ja tukoksia korjataan.

Hankkeet ja investoinnit

Tutustu tuleviin ja meneillään oleviin uudis- ja saneerauskohteisiimme.

Lue lisää
Työhenkilöitä kaivuumontussa.

Tutustu ja lue lisää

Rakennuttaja tekee rakennuksen pohjapiirrokseen lyijykynällä merkintöjä.

Rakentajalle

Rakentajan muistilistan avulla liittyminen vesi- ja viemäriverkostoon sujuu helposti ja vaivattomasti.

Lue lisää