Ilmasta kuvattuna Mäkikylän jätevedenpuhdistamo kesällä, puhdistamonalueen ympärillä näkyy teitä, peltoa, joki, puita.

Jäteveden käsittely

Vesistöjen suojelemiseksi jätevesien puhdistustulokselle asetettuja vaatimuksia on koko maassa kiristetty viime vuosina. Kouvolassa jätevesien käsittelyn keskittäminen laajennettuun ja uudistettuun Mäkikylän jätevedenpuhdistamoon takaa sen, että pystymme täyttämään tiukentuneetkin vaatimukset. Suuri puhdistamo selviää tarvittaessa poikkeuksellisen suurista vesimääristä ja yhden puhdistamon toiminnan ja puhdistustuloksen valvominen on helpompaa.

Jätevedet puhdistetaan kolmessa eri vaiheessa, mekaanisessa, kemiallisessa ja biologisessa, ennen veden palautumista luonnon kiertokulkuun. Puhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa jätevedestä poistetaan roskat mekaanisesti välppäämällä. Tämän jälkeen vedestä erotetaan hiekka. Toisessa vaiheessa jätevedestä poistetaan orgaanista kuormaa ja fosforia rautasaostuksen avulla. Seuraavassa vaiheessa bakteerien avustuksella jätevedestä poistetaan orgaanista ja epäorgaanista ainesta ja typpeä.  Lopuksi puhdistettu jätevesi johdetaan jälkiselkeyttimien kautta Itämereen virtaavaan Kymijokeen.

Mäkikylän jätevedenpuhdistamon ilmastusaltaat jossa näkyy kuplivaa ruskeaa jätevettä kesällä, kuvan taustalla näkyy vihreää metsää.

Jätevesien ylivuodot

Toiminta-alueellamme on noin 180 jätevesipumppaamoa. Normaalisti pystymme ohjaamaan kaikki jätevedet hallitusti Mäkikylän jätevedenpuhdistamolle.

Ylivuodot ovat tilanteita, joissa jätevettä joutuu verkostosta tai jätevesipumppaamoista ympäristöön. Ylivuodot johtuvat yleensä rankkasateista ja sulamisvesistä, sähkökatkosta tai verkoston rikkoutumisesta tai tukoksesta.

Jäteveden ylivuodoista tehdään ilmoitus Lupa- ja valvontavirastolle ja Kouvolan kaupungin ympäristönsuojeluun. Mikäli jäteveden ylivuodosta aiheutuu asukkaille ympäristö- ja/tai mahdollista terveyshaittaa, tiedotetaan asiasta Kouvolan Veden kotisivuilla sekä tarvittaessa asiakkaille lähetetään häiriötekstiviesti.

Hulevedet erotellaan omaan viemäristöön

Suurin osa jätevedenpuhdistamolla käsitellystä vedestä ei kuuluisi sinne lainkaan. Hulevesien määrä jätevesiviemärissä on pahimmillaan yli 60 %. Kiinteistön alueella muodostuvat hulevedet tulee johtaa hulevesiviemäriin, jotta niistä ei aiheudu haittaa kiinteistöille tai naapureille. Hulevesien johtaminen jätevesiviemäriin on laissa kielletty.

Piirroskuva jätevedenpuhdistamon jätevedenkäsittelyn prosessista.

Vastuullista vesihuoltoa

Huomioimme vastuullisuuden kaikessa toiminnassamme veden hankinnasta lähtien aina sen palauttamiseen takaisin luonnon kiertokulkuun.

Henkilö kastelee kesällä puutarhaletkulla tainta ulkona.