Henkilön kädessä lasinen kannu, johon tulee hanasta vettä. Vesi tulee kannusta yli.

Veden tuotanto ja laatu

Kouvolan Vedellä, kuten muissakin vesilaitoksissa, talousveden laatua tarkkaillaan valvontatutkimusohjelman mukaisesti. Toimittamamme vesi on raikasta ja täyttää viranomaisten asettamat laatuvaatimukset.

Talousvesi on vettä, jota käytetään kotitalouksissa juomavetenä, ruoan valmistamiseen ja muihin kotitaloustarkoituksiin, kuten siivoamiseen ja peseytymiseen. Talousvettä on myös vesi, jota käytetään vaikkapa ravintoloissa ja liikuntapaikoissa sekä elintarvikkeiden valmistuksessa.

Veden laatu toiminta-alueellamme

Kouvolan VesiRaja-arvo*
Kovuus3,1 °dHei raja-arvoa
pH7,26,5-9,5

* Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laatuvaatimuksista ja
valvontatutkimuksista 1352/2015

Kouvolan talousvesi on pehmeää, eli esimerkiksi astianpesukoneessa ei ole tarpeen käyttää erillisiä suoloja. Veden happamuusaste eli pH on neutraali.

Tarkkailemme laatua asetusten mukaisesti

Talousveden laatuvaatimukset perustuvat kaikkialla Suomessa sosiaali- ja terveysministeriön antamaan asetukseen, jonka taustalla on EU-direktiivi ihmisten käyttöön tarkoitetun veden laadusta. Veden laatutekijät jaetaan sitoviin terveydellisiin laatuvaatimuksiin ja veden käyttökelpoisuutta kuvaaviin laatusuosituksiin, jotka koskevat esimerkiksi raudan määrää.

Laboratoriotutkimukset talousveden terveydellisen laadun varmistamiseksi tehdään Kymen Ympäristölaboratorio Oy:ssä Kouvolassa. Kouvolan kaupungin ympäristöpalvelut valvoo laatutarkkailun tuloksia. Tuloksia raportoidaan vuosittain myös Aluehallintovirastoon.

Ihmisen kädessä vesilasi, johon ottaa vettä vesihanasta.

Otamme näytteitä ympäri vuoden

Näyte voidaan ottaa vesilaitosten näytteenottoon tarkoitetusta hanasta tai esimerkiksi verkostonäytteet otetaan kiinteistöjen sekoittimista (hanoista).

Vedestä tutkitaan muun muassa veden happamuus eli pH-arvo, alkaliteetti eli veden puskurointikyky happamoitumista vastaan, rauta, veden kovuus, jäännöskloorin määrä ja veden väri. Veden laatu tutkitaan aistinvaraisesti hajun ja maun osalta.

  • Pilkanmaan pintavesilaitokselta lähtevä vesi tutkitaan 52 kertaa vuodessa.
  • Haukkajärven tekopohjavesilaitokselta lähtevä vesi tutkitaan neljä kertaa vuodessa.
  • Pohjavesilaitoksissa vesi tutkitaan kaksi kertaa vuodessa.
  • Verkostosta otetaan näytteitä eri pisteistä ympäri vuoden.

Vesi on parhaimmillaan säännöllisesti käytettynä

Jos vesi seisoo kiinteistön putkissa pitkään, se saattaa lämmetä ja sen laatu laskea muutenkin. Siksi vettä onkin hyvä juoksuttaa erityisesti käyttötauon jälkeen.

Vesijohtoverkoston korjaustöiden jälkeen tai paineen vaihdellessa voi putkista irrota ruostetta tai saostumia, mikä aiheuttaa veden värillisyyttä. Tällaisissa tapauksissa vettä pitää juoksuttaa, kunnes se kirkastuu. Ajoittain voi esiintyä myös maitomaista sameutta, joka on yleensä vedessä olevaa ilmaa.

Vesi on arvokas luonnon lahja

Kouvolan Vesi toimittaa vuosittain verkostonsa kautta noin 4,5 miljoonaa kuutiota vettä. Vedestä noin kolme neljäsosaa on peräisin pohja- tai tekopohjavesilaitoksilta ja loput Pilkanmaan pintavesilaitokselta.

Pääosa talousvedestä tuotetaan Haukkajärven tekopohjavesilaitoksella. Vesi tuotetaan siellä imeyttämällä raakavesi soraharjun läpi pohjavedeksi. Tekopohjaveden tuotannossa matkitaan luonnon omaa pohjaveden muodostumisprosessia. Laitos on ollut käytössä 1970-luvulta saakka.

Vesialtaassa olevasta putkesta pulppuaa vettä altaan ympärillä on hiekkaa ja havupuita

Käsittelyt takaavat laadun

Vettä pumpataan ja käsitellään kaikkiaan 11 pisteessä Kouvolan Veden toiminta-alueella. Veden käsittelyllä varmistetaan, että talousvesi on miellyttävää ja laadukasta. Käsittelytapa riippuu siitä, onko kyseessä pohjavesi, tekopohjavesi vai pintavesi.

Luonnon pohjavesi kelpaisi jo sellaisenaan talouskäyttöön. Pohjavettäkin kuitenkin yleensä käsitellään ennen kulutukseen johtamista. Käsittelyllä vähennetään metalliputkien syöpymistä ja ehkäistään bakteerikantojen kasvumahdollisuutta. Osa pohjavedestä käsitellään myös suodattamalla liian fluorin poistamiseksi vedestä.

Tekopohjavesilaitoksella maaperään imeytetään järvivettä. Imeyttämisen tarkoituksena on nopeuttaa luontaista pohjaveden muodostumisprosessia. Imeytettävä järvivesi puhdistuu suodattuessaan maaperän läpi, minkä jälkeen vesi käsitellään kuten luontainen pohjavesi.

Pintavesi puhdistetaan erilaisten käsittelyjen kuten saostuksen, suodatuksen ja desinfioinnin avulla.

Piirroskuva tekopohjavesilaitoksen talousveden käsittelyprosessista.

Talousveden laatua seurataan

Henkilö pesee vedellä kasvoja.