Saimme hyvät arviot arjen peruspalveluista

Vesilasiin kaadetaan vettä ja vesi roiskuu yli lasista.

Toimiva vesihuolto on osa sujuvaa arkea – usein juuri silloin, kun sitä ei tarvitse erikseen ajatella.

Toteutimme keväällä 2026 asiakastutkimuksen, jonka mukaan vedenjakelun toimintavarmuus, veden laatu ja yhtiön tunnettuus ovat vahvalla tasolla. Samalla palaute antaa tärkeää suuntaa palvelujen, viestinnän ja asiakaskokemuksen kehittämiseen. Tutkimukseen vastasi yhteensä 1 471 kuluttaja-asiakasta ja sidosryhmien edustajaa.

Kouvolan Vesi tunnetaan hyvin

Olemme alueellamme tuttu ja näkyvä toimija. Vastaajista 81 prosenttia pitää Kouvolan Vettä hyvin tai melko hyvin tunnettuna ja näkyvänä. Myös mielikuvat rakentuvat vahvalle pohjalle. Avoimissa vastauksissa Kouvolan Vesi näyttäytyy ennen kaikkea luotettavana ja toimivana vesihuoltotoimijana – arjen peruspalveluna, jonka odotetaan toimivan varmasti ja huomaamattomasti.

Hyvä kokonaisarvosana kertoo toimivasta palvelusta

Saimme kokonaisarvosanaksi 4,0 asteikolla 1–5, joka kertoo vahvasta tyytyväisyydestä vesihuollon peruspalveluihin.

Tutkimus nosti esiin myös kehityskohteita. Vastausten perusteella asiakkaat toivovat meiltä ennen kaikkea selkeämpää ja oikea-aikaisempaa viestintää:

  • vedenjakelukatkoista
  • hinnoittelun perusteista

Arjen kannalta tärkeimmät asiat – veden laatu ja vedenjakelun varmuus – muodostavat tuloksissa vahvan perustan. Palautteet osoittavat, että hyvää asiakaskokemusta voidaan vahvistaa edelleen selkeällä ja oikea-aikaisella viestinnällä, erityisesti vedenjakelukatkoksiin ja hinnoittelun perusteisiin liittyvissä asioissa.

Kiitos vastaajille!

Kiitämme kaikkia asiakastutkimukseen vastanneita. Vastaukset ovat tärkeä osa palvelujen kehittämistä ja auttavat suuntaamaan työtä asioihin, joilla on asiakkaille ja sidosryhmille eniten merkitystä. Tulosten pohjalta voimme jatkaa vesihuollon peruspalvelujen, viestinnän ja asiakaskokemusten kehittämistä.

Ajankohtaista

  • Huleveden neuvontapalvelun kesän 2026 aukioloajat

    Huleveden neuvontapalvelun kesän 2026 aukioloajat

    Huleveden neuvonta on suljettu 27.7. – 2.8.2026. Hulevesineuvonnan ollessa suljettu löydät kuitenkin tietoa hulevesistä ja siihen liittymisestä verkkosivuiltamme. Voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen hulevesi@kouvolanvesi.fi. Vastaamme…

    Lue lisää

  • Tornionmäen vesitornin saneeraus on valmis

    Tornionmäen vesitornin saneeraus on valmis

    Tornionmäen vesitornin täydellinen saneeraus toteutettiin vuosien 2025-2026 aikana. Saneerauksella varmistamme puhtaan talousveden toimitusvarmuutta Kouvolassa pitkälle tulevaisuuteen. Saneerauksen myötä vesitorni palvelee kaupunkilaisia turvallisesti ja luotettavasti seuraavat…

    Lue lisää